Kirkkovene

Kirkkovene on pitkä puinen soutuvene, jota Suomen järviseuduilla käytettiin aikoinaan kirkkomatkoilla. Kirkkoveneen ensimmäinen esikuva lienee viikinkien käyttämissä veneissä. 1600- luvun uskonpuhdistuksen jälkeen kirkko alkoi vaatia veneiden ylläpitoa. Kirkkoveneet rakennutti ja omisti tavallisesti usean talon muodostama veneyhtiö, jonka osakkaita olivat maalliset talonpojat. Jokainen osakas omisti airon tai airoparin. Tilattomat saivat lunastaa paikan veneestä maksamalla korvausta, osallistumalla kustannuksiin ja soutamalla.

Alkuaan kirkkoveneet olivat suuria, raskaita, monihankaisia ja niissä oli joka 60 airoa. Rinnakkain sopi 8 henkilöä ja airopareja oli 30. Niinpä kirkkoveneeseen mahtui jopa 240 kulkijaa. Kirkkovenesoudun merkitys kirkolliseen perinteeseen liittyen katosi muiden kulkuneuvojen tultua 1920- luvulle mennessä. Alkuperäisiä kirkkoveneitä on museoitu monella paikkakunnalla eri puolilla maata, mm. seurasaaren ulkoilumuseossa.

Nykyään kirkkoveneet ovat suosittuja kunto- ja kilpasouduissa. Kilpailukäyttöön tarkoitetuissa kirkkoveneissä on 14 soutajaa ja perämies. Veneen pituus on 12 metriä, leveys vähintään 1,8 metriä ja painoa veneellä on noin 350-400 kiloa. Soutu tapahtuu perämiehen edessä olevan, tahtiairoissa istuvan parin osoittaman tahdin mukaan. Perämiehen tehtävänä on ohjata venettä ja kirittää soutajia.

 

KIRKKONUMMEN SOUTAJIEN VENEET

Kirkkonummen Soutajilla on kaksi kirkkovenettä:
Päivänsäde                                                                                 Merituuli