Vuosikokous pidettiin Kirkkonummen kirjastotalo Fyyrissä 31.3.2026 ja uusi johtokunta valittiin. Puheenjohtajana jatkaa Erkki Eskola ja varapuheenjohtajana Marko Hentilä. Jäsenmaksuksi vuodelle 2026 vahvistettiin 50 euroa, mikä on huomattavan edullinen huomioiden, että siihen sisältyvät kaikki avovesikauden soutuharjoitukset ja talvikauden kuntopiiri sekä viikoittainen omatoimikuntosalivuoro. Alle 25-vuotiailta jäseniltä ei peritä jäsenmaksua. Suunnittelimme avovesikauden toimintaa, mm. mihin soututapahtumiin osallistumme Sulkavan soutujen lisäksi.
Olemme alkuvuoden aikana harjoitelleet ahkerasti kuntopiirissä torstai-iltaisin uimahallin alasalissa klo 20-20.55 Pekan johdolla sekä omatoimikuntosalivuorolla Wiggen koululla perjantaisin klo 16-17 ja lisäksi osa on osallistunut Lohjalla ergosoutuharjoituksiin LoSSilaisten kanssa sunnuntaisin klo 17-18. Kevään viimeinen kuntopiiri järjestetään to 23.4.2026 ja kuntosalivuoro on käytettävissä vielä pe 8.5.2026 saakka.
Pian on aika aloittaa soutuharjoitukset. Vene on haettu talvisäilöstä ja ensimmäiset venetalkoot pidettiin su 19.4.2026. Talkoita jatketaan säiden mukaan ja tavoitteena on aloittaa soutuharjoitukset toukokuun alkupuolella. Soutuharjoitukset järjestetään tiistai- ja torstai-iltaisin klo 18.30 alkaen. Seuraa Nimenhuutoa ja ilmoitaudu talkoisiin ja soutuharjoituksiin.
Uutuutena järjestämme ulkokuntoiluaamupäivän la 9.5.2026 Kantvikin ulkokuntosalilla ja lähiliikuntapaikalla. Tarjolla on Pekan suunnittelema noin kahden tunnin kestoinen aerobiseen kuntoiluun ja lihaskestävyyteen keskittyvä harjoitus sekä kevyempänä vaihtoehtona esimerkiksi kävelylenkki hyvässä seurassa tai kevyempi kuntoharjoittelu osallistujien toiveiden ja kunnon mukaisesti. Katso tarkemmat tiedot Nimenhuudosta ja ilmoittaudu mukaan.

